Alfassa syntyy avoimuutta ja yhteishenkeä

Viime viikkoina meillä on Alfassa ollut paljon erilaisia kertoja ja upeita tapaamisia. Välillä on ollut porukkaa enemmän ja välillä vähemmän.

"Tuntuu, että Alfan mukavuudessa ei ole kyse siitä, kuinka paljon on ihmisiä, vaan kuinka paljon on avoimuutta ja yhteishenkeä."

Kerran oli vetäjä ja yksi osallistuja, ja keskustelu oli silloin todella lämmintä ja syvällistä. Tuntuu, että Alfan mukavuudessa ei ole kyse siitä kuinka paljon on ihmisiä, vaan kuinka paljon on avoimuutta ja yhteishenkeä.

Alfoissa on ollut todella monenlaisia opetuksia ja on hienoa kuulla eri ihmisiltä eri tyylistä opetusta. Siinä pääsee itsekin oppijan paikalle ja on hienoa kuunnella, kun joku on aiheeseen paneutunut kunnolla.
 

Viime viikonloppuna puhuttiin Pyhästä Hengestä. Meillä ei ollut aikaa järjestää kokonaista viikonloppua, joka on ohjeistuksessa, mutta järjestimme vähän pidemmän kerran, johon opetuksen aiheet sisältyivät. Aluksi puhuttiin Pyhän Hengen olemuksesta ja sen todellisuudesta, samalla kun allekirjoittanut hääräsi keittiössä tekemässä tacoja. Sitten pidimme ruokatauon ja nautimme tacoista ja vasta leivotuista korvapuusteista. Ruokailun ja rupattelujen jälkeen nappasimme kahvikupit mukaan ja siirryimme keskustelemaan Pyhällä Hengellä täyttymisestä ja mitä se sitten arjen keskellä tarkoittaa. Aikaa kuluikin sen verran, että siirryimme Alfan päätteeksi suoraan Raision vapaaseurakunnan Alive-iltaan. Vielä kolme kertaa jäljellä ja on mielenkiintoista nähdä, mitä meidän Jumalallamme on varattuna. Tsemppiä jokaisen viikkoon!

Roni

Pin Goog
Close
Alpha is an opportunity to explore life and the Christian faith, in a friendly, open and informal environment.
Try Alpha